Apteekin Diabetespalvelu

Kevät on koittanut! Aurinko lämmittää jo paisteellaan ja saa aikaan iloisia tunteita.  Tuntuu mukavalta lähteä ulkoilemaan ja nauttimaan ihanasta keväästä.

Kaksi vuotta ja neljä kuukautta sitten aloitin ammattiani täydentävän opiskelun;  Diabeteksen erityispätevyysopinnot. Marraskuussa 2012 tuntuivat edessä olevat  opinnot ja valmistuminen olevan hamassa tulevaisuudessa.  Nyt 28.2.14 lähetin kuitenkin hyväksytyt opintopisteet ja todistuksen Farmasian  oppimiskeskukseen lupamaksun kera. Olen valmistunut Diabeteksen erityispätevyyteen.

Opiskelu täysipäiväisen työn ja perheen ohella on toisinaan ollut myös haastavaa. Arjen  pyöritys; puolisoni ja itseni vuorotyöt, vuorotellen lasten harrastuksiin vienti 8 kertaa viikossa,  itseni ja puolisonikin kilpailuharrastukset, viikonloppupelit, kaupassakäyntejä, siivouksia,  ruoanlaittoa ja jokapäiväistä pyykinpesua unohtamatta.  Lisäksi lapsemme I tyypin diabetekseen sairastuminen juuri opiskelujen alettua  haastoi opiskelujen aloittamista. Perhessämme alkoi uudentyyppinen elämä, vaikka itselläni  onkin omaa diabeteksen hoitoa ollut 30 vuotta. Lapsen yölliset verensokerimittaukset,  hiilihydraattien laskemiset, insuliiniannosten titraus suhteutetuna ravintoon, liikuntaan ja  koulunkäyntiin. Lisäksi oma huoli lapsen muistamisesta ja jaksamisesta, vaatiihan jokapäiväinen  diabeteksen hoito monenlaista toimintaa.

Erityispätevyysopiskelun ansiosta olen saannut runsaan tietomäärän lisäksi myös paljon uusia  kokemuksia.  Olen mukana aktiivisessa Lohjan Diabetesyhdistyksen hallituksessa ja vastaan tällä hetkellä  myös perhekerhotoiminnasta.  Olen saanut toimia muun muassa Farmasian päivien Diabetessession puheenjohtajana  Helsingin messukeskuksessa, osallistua Kansalliseen Diabetesfoorumiin Eduskuntatalolla,  luennoida ja tutustua Laurean ammattikorkeakoulun opiskelijatoimintaan ja käydä  Valtakunnallisilla Diabetespäivillä Dipolissa. Olen todella kiitollinen, että opiskelu on antanut  minulle mahdollisuuden monenlaiseen tapahtumaan ja toimintaan.

Suomessa on tällä hetkellä noin 300 000 diagnosoitua diabeetikkoa ja diagnosoimattomia  diabeetikkoja arvellaan olevan noin 200 000. Lisäksi diabeteksen sairastuvien määrä kasvaa  koko ajan. Terveydenhuollon resurssit ovat äärirajoillaan ja vapaana olevia diabetesvastaan-  ottoaikoja saattaa olla vaikea saada.

Apteekin Diabetespalvelun tarkoitus on antaa räätälöityä neuvontaa ja ohjausta diabeetikoille.  Palveluajan voi varata,  -jos diabetes on vasta todettu ja hoito aloitettu  – lääkitykseen on tehty muutoksia  -diabetes ei ole hoitotasapainossa  – tai tuntuu, että on tarve kerrata tai käydä läpi diabeteksen hoitoon ja lääkitykseen liittyviä asioita    sekä esittää kysymyksiä diabetekseen ja sen hoitoon.

Diabetespalvelun tarkoituksena on antaa jokaiselle yksilöllinen ohjaus, tukea omahoidon  toteutusta ja lääkehoidon onnistumista, terveyttä edistäen. Apteekkimme toimitilat mahdollistavat  häiriöttä tapahtuvan keskustelun diabetesasiantuntijan kanssa, tutussa apteekissa jonottamatta.

Tervetuloa Apteekki Lohjanharjun Diabetespalveluun!

Lisätietoja www.apteekkilohjanharju.fi -> Palvelut -> Diabetes-palvelu

Aurinkoista kevättä

farmaseutti  Tuulia

Similar Posts