Talvi-ihon hoidosta
Talvi on jo pitkällä ja pimein aika alkaa olla takanapäin. Lämpimän pukeutumisen lisäksi pitäisi muistaa myös ihon hoito, jonka tulisi poiketa kesän rutiineista.
Talvella ihoa kuivattaa keskuslämmitys sekä ulkoillessa suuret lämpötilanvaihtelut ja tuuli. Ihon ollessa kuivempi ja ohuempi se tarvitsee erityishuomiota pysyäkseen kunnossa. Kuiva iho herkistyy helpommin ihottumille ja kutinalle. Kaikki varmasti tiedämme sen inhottavan kiristelevän tunteen kasvoilla pesun jälkeen. Onkin tärkeää pyrkiä ensinäkin vähentämään kosteuden haihtumista iholta, sekä antaa sille lisäkosteutta. Niinpä tulisikin vaihtaa kesävoide tuhdimpaan talvivoiteeseen.
Nykyään useimmilla kosmetiikkafirmoilla on käytännössä samasta voiteesta kevyempi ja täyteläisempi versio. Kuivaihoinen voi silloin huoletta valita täyteläisemmän voiteen. Rasvoittuva- tai sekaihoiset joilla iho on kuitenkin pintakuiva talvisin, saattavat kokea voiteen löytämisen hankalaksi. Rasvoittuva iho ei tarvitse enää rasvaa, vaan ainoastaan kosteutta. Silloin monet voiteet tuntuvat liian rasvaisilta, ja kesällä käytetty voide toisaalta liian kevyeltä pintakuivuuteen. Itse olen omalla kohdallani todennut hyväksi ainakin Vichyn Aqualia Thermal Day Spa– voiteen. Se on kevyen geelimäinen ja ihanteellinen juuri pintakuivalle sekaiholleni. Hyvä vaihtoehto on myös hankkia kesällä käyttämän voiteen alle kosteuttava seerumi.
Yleisesti kannatta suosia mietoja tuotteita, ja peseytymisessä kädenlämpöistä vettä kuuman sijaan. Niin mukavilta kuin pitkät kuumat suihkut tuntuvatkin pakkasen jälkeen, kestää kauan ennen kuin ihon kosteustasapaino palautuu ennalleen. Heti suihkun jälkeen on otollisin aika levittää hoitotuotteet kasvoille ja vartalolle, sillä ihohuokoset ovat vielä auki ja iho on silloin vastanottavaisimmillaan. Ihoa kannattaa myös kuoria säännöllisesti hellävaraisella kuorinnalla. Se poistaa kuolleet ihosolut ihon pinnasta ja voiteet pääsevät vaikuttamaan paremmin.
Aurinkoiset kelit houkuttelevat ulkoilemaan; suin päin ulos ei silti kannata rynnätä, vaan muistaa ihon suojaaminen pakkaselta ja viimalta. Vaatteet antavat hyvän suojan, mutta kasvoille olisi hyvä sipaista ohut kerros ulkoiluun sopivaa voidetta hyvissä ajoin ennen ulos lähtöä. Pakkasilla kannattaa unohtaa vettä sisältävät voiteet, ja valita ulkoiluun tarkoitettu vedetön voide. Tällaisia ovat esimerkiksi Avenen Cold Cream ja Seba Medin Wind & Cold Cream. Aurinkosuojan tarvetta ei myöskään kannata aliarvioida. Pimeinä talvikuukausina UV- säteily jää melko vähäiseksi, mutta nyt helmikuun taitteessa kannattaa suojavoiteet ottaa taas käyttöön.
Aurinkoisin talviterveisin
kosmetologi, Hanna