Vauhdin hurmaa

Leuto talvi on takana ja toivottavasti lämmin, mukava kesä edessä.

Monille talvilajeja harrastaville kuntoilijoille on kulunut talvi varmasti ollut harmittavaa aikaa.
Lumeton talvi ei antanut monellekaan mahdollisuutta hiihtää, jollei sitten ollut mahdollisuutta matkustaa pohjoisemmille leveysalueille
lumisiin maisemiin. Etelä Suomen sää antoi kyllä onneksi mahdollisuuden luistelulle ja muihin jään päällä tapahtuviin liikuntaharras-
tuksiin.

Kevät ja kesä tuo mahdollisuudet taas muihin liikuntalajeihin. Ulkoilma houkuttelee ulos kokeilemaan kesälajeja. Monelle tulee
varmaan halu kokeilla jotain uutta liikuntaharrastusta.

Monet suomalaisetkin ovat hurahtaneet juoksemiseen. Lajin harrastaminen on sinällään helppo aloittaa. Juoksulenkille lähteminen
ei vaadi tiettyä aikaa eikä paikkaa. Aamuvirkku voi oman mieltymyksensä mukaan ampaista lenkille heti herättyään ja iltavirkku illalla
vaikka muiden jo nukkuessa. Toinen juoksija juoksee mielellään tienvarsia pitkin, kun taas toinen valitseen hiljaisen metsätien.

Juoksemista aloittelevan kannattaa muistaa valita sopivat jalkineet, niin vältytään virhe asennoilta ja niistä johtuvilta vammoilta.
Suositeltavaa olisi myös mukauttaa kenkä jalkaan kävelemällä noin 10 kilometriä ennen varsinaista juoksuharjoittelua.
Jos kuitenkin rakot tai hiertymät alkavat vaivata, voi apteekista tulla hakemaan Compeed laastareita rakkojen hoitoon ja ennalta-
ehkäisyyn. Myös Wonderm Blister Defence – suojaava silikonisidos on hyvä apu rakkojen ennaltaehkäisyyn ja ehjän rakon suojaa-
miseen. Se kiinnittyy jopa uudelleen ja sopii diabeetikoillekin. Diabeetikon jalkojen hoidossahan on kiinnitettävä erityishuomio
jalkatuotteen valinnassa, jotta vältytään turhilta infektioilta.

Juoksuvaatteet kannattaa valita niin, että juoksulenkille lähtiessä tuntuu vaatetusta olevan liian vähän. Lenkin edetessä kuitenkin
keho lämpiää ja silloin tämä vaatetus tuntuu hyvältä. Pää kannattaa suojata auringolta.Helteellä aikainen aamu tai myöhäisempi
ilta voi olla parempi lenkkiaika, kuin keskipäivän paahtava auringonpaiste. Iho kannattaa suojata kevyellä, riittävän korkealla
aurinkosuojalla palamisen välttämiseksi.Voide tulisi levittää noin puoli tuntia ennen lenkille lähtöä. Pitkän lenkin ja kovan hikoilun
aikana voidetta voi myös lisätä.

Nesteytyksen tärkeyttä ei voi kai koskaan liikaa korostaa. Viime hellejakson aikana tajusin itse vasta illalla nestehukan, vaikka
pitäisihän minun hyvin tietää nesteytys. Olin ollut aamulla lenkillä +30 asteen lämpötilassa ja lähdin sitten töihin. Olin kyllä
juonnut nestettä, mutta suolan saanti oli unohtunut. Apteekissä myydään Natriumkloridi tabletteja, joissa on 500 milligrammaa
natriumkloridia per tabletti. Tabletit kulkevat pienessä tilassa juoksuvyössä ja niitä voi pitää aina mukana. Myös nesteytyspore-
tabletit Zero High5 ovat apteekissa myytäviä elektrolyytti juomatabletteja. Näistä Berryn tai Citruksen makuisista väri-, maku-
ja säilöntöaineettomista poretableteista voit valmistaa itsellesi vahvemman tai miedomman nesteytysjuoman.

Nyt kun Suomessakin riittää valoa liikunnan harrastamiseen enemmän suosittelen lämpimästi uudenkin liikuntaharrastuksen
kokeilemiseen. Se kantaa aina!

farmaseutti
Tuulia

Similar Posts